Esittely

Syntynyt 07.12.1997

Synnyinpaikka: Ryttylä, Hausjärvi

Aloitin golfin 5-vuotiaana

Kotikenttä: Hyvinkään Golf

Valmentaja: Tapio Santala

Siirryin ammattilaiseksi vuoden 2018 lopulla

Saavutuksia

Alle 21-vuotiaiden reikäpelin suomenmestari

Finnish junior amateur rankingin 13. 2018

Täysi pelioikeus Pro Golf Tourille 2020

T6 uran avauskilpailussa Pro Golf Tourilla 2020

Minun Tarinani

Ensimmäisen kosketuksen golfiin sain 1-vuotiaana, kun valmentajaisäni opetti minua puttaamaan kotimme eteisen lattialla. Green cardin sain jo 5-vuotiaana. 10-vuotiaana aloitin kilpagolfurani Tsemppi Tourilla ja muistan innostuneen puhelun isälleni kisan jälkeen: ”En ollut viimeinen!”

Viimeiset kahdeksan vuotta on ollut systemaattista ja pitkäjänteistä työtä menestyksen eteen. Ei senhetkisen menestyksen, vaan nimenomaan tulevaisuuden menestyksen.  Sitä on rakennettu monipuolisesti laajalla rintamalla, ja tulokset alkavat nyt näkyä. Lyöntitekniikka on nyt sekä mitan että suunnan osalta erinomaisessa kunnossa ja voin käyttää lähes kaiken aikani lähipelin kehittämiseen ja tuloksentekoon. Olen myös onnekkaassa asemassa, sillä pääsen harjoittelemaan tätä lajia aidoissa ja erinomaisissa olosuhteissa läpi vuoden. Tämän mahdollistaa yhteistyösopimus Panoramica Golfin kanssa Espanjassa.

Juniori-iän ohitettuani syksyllä 2018 siirryin suunnitelmani mukaisesti ammattilaiseksi ja osallistuin ensimmäisen kerran European Tourin karsintoihin. Joulukuussa osallistuin Asian Tourin karsintoihin. Molemmista sain arvokasta kokemusta paineen alla pelaamisesta. Vuonna 2019 osallistuin uudelleen European Tourin karsintoihin, mutta karsiuduin ensimmäisessä vaiheessa. Näiden kolmen karsintakilpailun kovettamana lähdin tavoittelemaan pelipaikkaa Pro Golf Tourilta, ja tämä kannatti. Sijoituin 14. saaden täyden pelioikeuden kaudelle 2020 Saksan kiertueelle! 

Tavoitteet

Tulevaisuuden päätavoitteet ovat selkeät, saavuttaa pääkiertueen pelioikeus seuraavien kolmen tai viimeistään viiden vuoden kuluessa. Tämä vaatii edelleen kovaa työtä minulta ja taloudellista tukea yhteistyökumppaneilta.

Kauden 2020 tavoite on säilyttää pelioikeus Pro Golf Tourilla. Tämä tarkoittaa sijoittumista 90 parhaan joukkoon rankingissa. Toinen tavoite on läpäistä European Tourin karsintojen 1. vaihe ja taistella 2. vaiheessa paikasta karsintafinaaliin.